torstai 24. syyskuuta 2015

24. saikulla

Heips!

Viime viikon perjantaina Sipuli oli tarhassa puuhaillessaan hommannut toiseen takajalkaansa kunnon vekin, jota nyt parannellaan jonkun aikaa. Haava on sen näköinen, että Sipuli syö nyt sulfakuuria ja haavan parannuttua käydään vielä klinikalla niin että jalka ultrataan. Haava on semmoisessa kohtaa, että käydään vain tarkistamassa onko jalka saanut isommankin tällin ennen kuin aletaan rasittamaan jalkaa normaalisti. Siihen asti vain kävellään, Sipulille tuskin pikkuloma on pahitteeksi. Tämmöistä siis tällä kertaa, heppojen kanssa sattuu ja tapahtuu :P

En ole itse ollut kuitenkaan ratsastamatta lainkaan Sipulin kanssa kävelyn lisäksi. Sunnuntainahan on Trs:n koulumestaruudet, joihin oltaisi tietysti osallistuttu Sipulin kanssa. Ne jäävät nyt meidän osalta väliin, mutta olen menossa kisaamaan kahdella vähän vieraammalla hepalla! Kisapäivästä tulee varmasti aika mielenkiintoinen, katsotaan miten käy..:D

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti